Facebook Twitter Instagram YouTube

VIIKKO 6 – PELIT JATKUVAT

Julkaistu 06.02.2023 21:18. Päivitetty 06.02.2023 21:19.

VIIKKO 6 – PELIT JATKUVAT

MIEHET jatkavat kauttaan tuplapeliviikonlopulla. Lauantaina matkustetaan Kirkkonummi Rangersin vieraaksi. Rangers majailee sarjataulukon sijalla 13. Kuitenkin joukkueiden aiempi kohtaaminen urheilutalolla päättyi Rangersin 5-8 vierasvoittoon. Sunnuntaina pelataan vihdoin tämän vuoden ensimmäinen kotiottelu, jossa vastaan tulee sarjataulukon 9. O2-Jyväskylä. SaiPa vei joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen niukasti 5-6 Jyväskylässä. Haussa on täysi pistepotti viikonlopulta, jolla vankistettaisiin asemaa kevään jatkopeleissä.

NAISET ovat viettäneet kuukauden mittaisen tauon peleistä, mutta nyt se on ohi! Naiset saavat vastaansa Pirkkalan Pirkat runkosarjan viimeisessä kotiottelussa. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahteen otteeseen ja pisteet ovat aina päätyneet SaiPan pussiin. Ensimmäinen kohtaaminen urheilutalolla päättyi SaiPan 6-2 voittoon ja Tampereella Pirkkain joukkue jäi SaiPan jyrän alle lukemin 2-10. SaiPa on jo aikoja sitten varmistanut F-Liigapaikkansa ja samalla paikan kevään pudotuspelikarsinnoissa. Kaksi jäljellä olevaa ottelua toimivat valmistavina peleinä kohti kevään tärkeimpiä pelejä. Pirkkalassa jännätään vielä, sillä heillä kytee edelleen mahdollisuudet päästä kamppailemaan viimeisestä F-Liigapaikasta.

Miesten ottelut

Kirkkonummi Rangers – SaiPa SB lauantaina 11.2. klo 18.00 Jokirinteen liikuntahalli

SaiPa SB – O2-Jyväskylä sunnuntaina 12.2. klo 18.00 Lappeenrannan urheilutalo

Naisten ottelut

SaiPa SB – Pirkkalan Pirkat sunnuntaina 12.2. klo 14.00 Lappeenrannan urheilutalo

KAUSIKORTIT!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730

SM-SARJA

VOIMA/SAIPA P17 PELIT

Voima/SaiPa – Leba/Josba lauantaina 4.2. 7-1

LASB – Voima/SaiPa lauantaina 11.2. klo 15.00 Paavolan Kampus

P16 PELIT

Josba/Leba – SaiPa SB lauantaina 4.2. 4-6

SaiPa SB – Josba/Leba sunnuntaina 5.2. 6-1

SBS Wirmo/TPS – SaiPa SB lauantaina 11.2. klo 15.00 HaNi-halli

Nystars – SaiPa SB sunnuntaina 12.2. klo 12.00 Pohitullin koulu

HELMIKUU ON ILMAINEN SÄBÄKUU – TULE KOKEILEMAAN LAJIA VELOITUKSETTA

Helmikuussa alkaa kampanja, jonka myötä harjoituksissa ja kerhoissa voi käydä veloituksetta kokeilemassa lajia. Katso nettisivuilta tarkemmat tiedot joukkueiden harjoituksista ja kerhojen kokoontumisista. Ota tarvittaessa yhteyttä joukkueiden valmennukseen. Joukkueiden valmentajien yhteystiedot löytyvät tämän viikkoinfon lopusta.

TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/

SAIPA SALIBANDY HAKEE UUSIA VALMENTAJIA

SaiPa Salibandy etsii lisää valmentajia mukaan seuran toimintaan. Sekä kokeneille että kokemattomille valmentajille löytyy hommaa japerehdytys/koulutus järjestyy seuran kautta tarpeen mukaan.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset halukkuudesta toiminnanjohtaja Mika Heinonen 0408668108/mika.heinonen@saipasb.fi

SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT – ILMOITTAUDU MUKAAN

SaiPa Salibandyn kerhojen kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin ja tilaa kerhoissa on vielä uusille pelaajille. Helmikuussa kerhoissa voi käydä veloituksetta! Siitä nuorelle hyvä harrastus ja liikkumisen iloa.

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0405154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Eemeli Saukkonen 0505812122

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB

Yhteistyökumppanit

UK KoskimiesTerveystalo SportFat PipeAutokoulu Drive Center OyAsicsNetvisorGigantti