Facebook Twitter Instagram YouTube

Naisten edustusjoukkue valmistautuu kohti tulevaa kautta – ”Muutama lopetti ja muutama tuli tilalle”

Julkaistu 05.08.2022 15:07. Päivitetty 05.08.2022 15:07.

Naisten edustusjoukkue valmistautuu kohti tulevaa kautta – ”Muutama lopetti ja muutama tuli tilalle”

Elokuu on pyörähtänyt käyntiin ja kesäisenä torstai-iltana Huhtarissa on alkamassa harkkapeli P16 joukkuetta vastaan.

Joukkue on ennen tätä viettänyt viiden viikon OT-jakson ja alla on vasta yksi yhteinen harjoitus tiistaina. Harkkapeliin lähdetään kapealla kokoonpanolla erinäisten poissaolojen myötä.

Keväällä joukkueen matka päättyi pettymykseen, kun pudotuspelikarsintasarja Tampereen Kooveeta vastaan päättyi tamperelaisten hyväksi otteluvoitoin 3-1. Päävalmentaja Toni Soikkeli myöntää, että pettymys oli suuri ja kesti hetken kasata ajatukset tulevaa varten.

”Kyllähän se kirpaisi. Ansaittiin se tulos, mikä sieltä tuli”, Soikkeli pohtii. 

Päävalmentajan mukaa SaiPa jäi jälkeen vauhdissa. Hän toteaakin, että karsinnat ovat hankala paikka, kun on pitkä kausi jo alla. Silti pitäisi saada se täydellinen onnistuminen siihen tiettyyn paikkaan. 

Uuteen kauteen Soikkeli lähtee odottavaisin mielin. Kesä on mennyt joukkuetta kasaillessa. Muutamia muutoksia on luvassa, mutta runko pysyy pitkälti kasassa. 

”Muutama lopetti ja muutama tuli tilalle. Ihan hyvä kesä takana”, Soikkeli kiteyttää.

Soikkeli odottaa, että tulevasta kaudesta tulee tasaisin B-lohko, jota ollaan nähty tähän asti. Usko, on että kärkipäässä taistelee useampi joukkue. Soikkeli suojatteineen kuitenkin odottaa jo kauden alkua. Hän myöntää, että on vähän epätietoinen, miten muut joukkueet ovat vahvistuneet ja minkälainen on oman joukkueen kunto verrattuna muihin. 

Omien suojattien kuntoa hän pääsee vertaamaan ensi viikonloppuna, kun joukkueen valmistautuminen kauteen jatkuu leiriviikonlopulla. Leiri alkaa perjantaina ja lauantaina pelataan Lappeenrannan urheilutalolla ÅIF vastaan harjoitusottelu ja sunnuntaina matkataan Porvooseen PSS:n vieraaksi. 

Turunen U19 naisten MM-kisoihin

Miisa Turunen valittiin tällä viikolla U19-naisten MM-kisajoukkueeseen. Kisat pelataan alle kuukauden päästä Puolan Katowicessa, jonne Suomi lähtee hallitsevana mestarina. 

Soikkeli toteaa olevan hyvä, että joukkuepelaajia täynnä olevassa ryhmässä on Miisan kaltainen ”taitotalentti”. 

”Kyllä se on hieno valmentaa, kun on pelaaja, joka pystyy pallon kanssa tekemään mitä vain”, Soikkeli luonnehtii Turusta.

Viime kaudella hyökkääjä mätti maaleja 21 runkosarjaotteluun 37 kappaletta ja tarjoili joukkuekavereille 9 syöttöä. +/- -tilastoissa komeili lukuna 52. Turunen oli viime kaudella laukaisutilaston ylivoimainen ykkönen 240 laukaisulla, kun toiseksi tulleella joukkuekaveri Juuli Hakkaraisella oli 163 laukaisua. 

”On se hyvä, että Miisa pelaa meillä eikä vastustajan joukkueessa”, Soikkeli naurahtaa. 

Yhteistyökumppanit

UK KoskimiesTerveystalo SportFat PipeAutokoulu Drive Center OyAsicsNetvisorGigantti