Julkaistu 10.09.2024 09:46. Päivitetty 10.09.2024 09:46.
SaiPa Salibandyn naisten edustusjoukkue tekee viime hetken valmisteluja kohti lauantaina alkavaa kautta. Joukkue on kokenut uudistumista, kun joukkueen jättivät Tuuli Viuhko sekä ulkomaille seuraavat askeleet urallaan ottavat Jenni Leppänen ja Bea Taipale.
Uusia kasvoja nähdään urheilutalolla, kun mielenkiintoinen saksalaiskaksikko Lena Best ( Dümptener Füchse 96 e.V) sekä Lara Schubert (UHC Weissenfels) saapuivat Suomeen ja Lappeenrantaan. Schubert oli SaiPan 1.kierroksen valinta F-Liiga draftissa. Lahden Pelicansista jo viime kaudelta tutuksi tullut Henna Piiroinen liittyi virallisesti SaiPaan ja edustaakin pelkästään keltamustia ensi kaudella. Piiroinen otti Pelicansista mukaansa maalivahti Sara-Sofia Rapon, joka täydentää maalivahtikolmikon. SB-Prosta SaiPaan siirtyi Savon lahja maailmalle eli Lotta Lindi. Paluumuuttajana Jyväskylästä Lappeenrantaan takaisin saapui Vilma Halkola.
“Meillä on tällä kaudella viime kautta leveämpi rosteri. Myös reissupelaajat ovat lähes koko ajan joukkueen mukana, joten uskon että kentälliset tulee toimimaan viime kautta paremmin. Aikaa se vaatii mutta kyllä siitä hyvä tulee”, pohtii päävalmentaja Toni Soikkeli.
Viime kaudella naisten kausi päättyi puolivälieriin, kun Salibandyseura Rankat Ankat (SSRA) oli parempi otteluvoitoin 3-1.
“Kahden kärki (Classic ja TPS) on edelleen kova, mutta uskon että noin 5 joukkuetta on lähempänä näitä kuin aikaisemmin ja ehkä näemme isojakin yllätyksiä kevään pudotuspeleissä”, Soikkeli ennakoi.
Naisten edustusjoukkueen kausi alkaa tulevana lauantaina 14.9., kun kello 17.00 Lappeenrannan urheilutalolle saadaan vierailulle kevään puolivälierävastustaja SSRA. Sekä Lindi että Best odottavat kauden alkua innoissaan.
“Näitä pelejä varten ollaa reenattu ja nyt päästään niistä naatiskelee. Työhaalarit päällä tietenkin”, Lindi iloitsee.“ Lindi kertoi myös omista odotuksistaan kauteen lähdettäessä: “Uskon että meillä on kova nippu säbälikkoja kasassa, joilla halua taistella pisteistä ja haastaa kärkijoukkueita. Ja näillä opeilla toivonmukaan pelataan vielä pitkälle kevääseen! Ja tietysti varmaan se tärkein vielä että mie sekä sählysisaret pysyttäisiin yhtenä kappaleena ilman isompia loukkeja.“
“En malta odottaa, että päästää tositoimiin joukkueen kanssa ja näyttämään mihin pystymme joka viikko. Meillä on koossa hyvä joukkue ja tulossa hyviä pelejä, jotka auttavat kehittämään meitä joukkueena eteenpäin”, Best pohtii. Omista tavoitteistaan saksalaishyökkääjä kertoo seuraavasti: “Haluan olla avuksi joukkueelle ja antaa kaikkeni sekä kehittyä peli peliltä.”
Ottaa oman aikansa, että pääsee kiinni joukkueen arkeen ja pelityyliin. Sekä Lindi että Best kertovat, että joukkueen arkeen on päästy varsin nopeasti kiinni. Kieli on tuottanut molemmille pieniä vaikeuksia.
“Toki savonmurre meinaa edelleen sotkea pakkaa mutta pienellä lisätulkkauksella olen saanut asiani ilmaistua. Tietty myös oman aikansa ottaa että pelikaverit ja pelityyli tulee tutuksi kentällä, mutta todella positiivinen fiilis on siitä että pelaaminen on alkanut tuntumaan taas hyvälle ja se tulee varmasti tässä kauden mittaan vielä hitsautumaan paremmin”, Lindi kertoo.
“Tunsin itseni heti tervetulleeksi joukkueeseen. Suomen kieli on vielä haastavaa, mutta asiat alkavat pala palalta asettua paikoilleen. Pelityyli on ollut haaste, sillä se on paljon fyysisempää kuin Saksassa, mutta tykkään siitä todella paljon”, Best kommentoi.
KAUDEN AVAUS SaiPa SB – SSRA Lauantaina 14.9. klo 17.00 Lappeenrannan urheilutalo
NAISET EDUSTUS:
Maalivahdit:
Miia Maaranen
Sara-Sofia Rapo (Pelicans SB)
Essi Räsänen
Kenttäpelaajat:
Miisa Turunen
Veera Lokka
Elsa Holopainen
Ella Kettunen
Hanna Kiljunen
Aino Partinen
Petra Mussalo
Lotta Lindi (SB-Pro)
Vilma Halkola (O2-Jyväskylä)
Lena Best (Dümptener Füchse 96 e.V)
Lara Schubert (UHC Weissenfels)
Henna Piironen (Pelicans SB)
Maiju Turunen
Moona Poskiparta
Siiri Tuutti
Saana Karilahti
Saana Luostarinen
Venla Huuhko
Amelia Ukkonen (SaiPa jun.)
Elina Suutari
Taustat:
Toni Soikkeli (päävalmentaja)
Laura Kokko (valmentaja)
Mika Tuutti (valmentaja)
Iiro Härkönen (fysiikkavalmentaja)
Juho Meuronen (mv-valmentaja)
Samu Liukka (huoltaja)
Tommi Laapio (joukkueenjohtaja)
Essi Kultanen (joukkueenjohtaja / viestintä)
Katriina Oikkonen (rahastonhoitaja)