Facebook Twitter Instagram YouTube

Kati Kütisaar – jo kolmannet MM-kisat edessä

Julkaistu 25.11.2021 08:10. Päivitetty 25.11.2021 08:49.

Kati Kütisaar – jo kolmannet MM-kisat edessä

Vaikka naisten pelit F-Liigassa jäävätkin nyt kisatauolle muutamaksi viikoksi, se ei tarkoita huilia SaiPa Salibandyn riveihin täksi kaudeksi liittyneelle Kati Kütisaarelle. Virolaishyökkääjä matkaa Ruotsiin naisten MM-kisoihin, jotka pyörähtävät käyntiin Uppsalassa lauantaina.

Kati Kütisaar ei todellakaan lähde kisoihin keltanokkana, sillä nämä kisat ovat jo hänen kolmannet. Kütisaar oli mukana vuosien 2017 ja 2019 kisoissa. Vuonna 2019 Viro sijoittui 14. ja vuonna 2017 maa oli 11. Kisoissa on kertynyt mukavat tehot 12+5 (11 peliä). Suurempaa menestystä Viro ei ole vielä kuitenkaan saavuttanut MM-kisoissa. Vuonna 2017 saavutettu 11. sija onkin Viron paras saavutus MM-kisoista. Viro oli ensimmäisen kerran mukana MM-tasolla vuonna 2007 ja Uppsalan kisat ovatkin jo kymmenennet kisat maalle.

Tänä vuonna mukana on kuitenkin pieni extrajännitys, sillä hyökkääjä pääsee ensimmäisen kerran kantamaan kapteeninanuhaa MM-kisoissa. ”Olen innoissani ja jännittynyt. Ensimmäiset MM-kisani kapteenina ja totta kai se tuo enemmän vastuuta. En malta odottaa, että pääsen kentälle ja nauttimaan kaikesta, mitä Uppsalalla sekä faneilla on tarjottavana.” Tavoitteet kisoille ovat selkeät sekä joukkueena, että henkilökohtaisesti: ”Joukkueena, tavoite on kärkikahdeksikossa! Pelaajana, haluan olla paras joukkuekaveri ja pelaaja kentällä.” Kärkikahdeksikkoon sijoittuminen tarkoittaisi kaikkien aikojen parasta sijoitusta Virolle MM-kisoissa.

Valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin. ”SaiPan pelien ja harjoituksen lisäksi minulla on ollut henkilökohtainen valmistautumissuunnitelma fysiikan osalta. Meillä on ollut paljon leirejä ja kansainvälisiä ystävyysotteluita. Lisäksi seitsemän pelaajaamme palaa salibandya ulkomailla,” Kütisaar kommentoi valmistautumista kisoihin. Katilla on myös terveiset lähetettävänä kannattajille: ” Arvostan jokaista teistä, jotka kannustavat minua ja Viroa! Teillä on suurempi rooli kuin arvaattekaan! Rakastan teitä kaikkia! ❤️"

Käynnissä oleva kausi on ollut virolaishyökkääjälle hyvä keltamustien rivissä. 14 otteluun on kertynyt tehot 11+4. SaiPa on voittanut kaikki nämä ottelunsa F-Liigassa ja pitää B-lohkon kärkipaikkaa. ”En olisi voinut toivoa parempaa alkua kaudelle. On ollut mahtavaa voittaa tuollaisen joukkueen kanssa. Kaikki ovat toivottaneet tervetulleeksi, joukkuehenki on ollut korkealla ja tuemme toisiamme kaikissa tilanteissa. Henkilökohtaisesti tunnen oloni arvostetuksi ja luotetuksi joukkueen sekä valmentajien puolelta. Se tuntuu hyvältä”, kommentoi Kütisaar loistavaa kauden aloitusta. Kysyttäessä Katiltä, että osasiko hän odottaa näin hyvää kauden alkua, pelaaja vastasi seuraavasti: ”Kyllä, oletin joukkueen olevan näin hyvä. Katsoin pelejä viime kaudelta ja näin sen kipinän sydämessä ja palon katseessa. Joukkueesta näkee suuren tahdonvoiman ja pelaamisen ilon. Me nautimme siitä, mitä me teemme ja jos rakastaa sitä, mitä tekee, onnistuu.” Erityistä kohokohtaa Kati ei osaa sanoa, vaan listaakin kaikki pelit: ”Jokainen peli ja jokainen voitto on uusi kohokohta. Nautin niistä jokaisesta!”

Katille Lappeenrantahan on jo ennestään tuttu, sillä kaudet 2017-2019 hyökkääjä viiletti Lappeenrannan urheilutalolla NST:n riveissä. ”Minulle ei ole väliä, mikä joukkueen nimi on. Jos ihmiset joukkueessa ovat ”minun joukkueeni” niin se on oikea joukkue. Ja juuri näin tunnen SaiPassa”, kertoo Kütisaar. Pelaajajulkistuksen yhteydessä̈ Kati kertoi olevansa erityisen innoissaan talvesta Lappeenrannasta: ”Olen innoissani talvesta. Tykkään lumesta ja siitä, kuinka kauniiksi se tekee Lappeenrannan.” Eräästä asiasta hänellä on kuitenkin vahva mielipide ja kuittailun aihe parille joukkuekaverille: ”Loka- ja marraskuussa on aivan liian aikaista kuunnella joululauluja! (Terveiset Veeralle ja Miialle 😉 )”

Kati Kütisaaren matkaa tällä kaudella tukevat Automaailm ja Fysio Medica. Automaailm on auton varaosien erikoisliike ja Fysio Medica tarjoaa laadukkaat fysioterapiapalvelut. ”Tukijani ovat mahdollistaneet rauhallisen mielentilan ja mahdollisuuden keskittyä omaan suoritukseen. En voisi olla kiitollisempi heidän tuestaan”, kiitteli Kati tukijoitaan.

Viro pelaa alkusarjan lohko D:ssä. Samasta lohkosta löytyvät Norja, Singapore ja Venäjän salibandyliiton joukkue.

Viron alkusarjan ottelut:
Lauantaina 27.11. Singapore – Viro
Sunnuntaina 28.11. Viro – Norja
Tiistaina 30.11. Viro – Venäjän salibandyliiton joukkue

Ottelut ovat katsottavissa kansainvälisen salibandyliiton YouTube -kanavalta.
https://youtube.com/c/iffchannel
 

Juttu: Essi Kultanen
Kuva: Ville Vuorinen (F-Liiga)

Yhteistyökumppanit

UK KoskimiesFat PipeAutokoulu Drive Center Oy
AsicsNetvisorGutz