Facebook Twitter Instagram YouTube

P16 välieriin – Pitkäjänteinen työ palkitsee

Julkaistu 13.04.2023 17:15. Päivitetty 14.04.2023 07:18.

P16 välieriin – Pitkäjänteinen työ palkitsee

SaiPa Salibandyn P16 eteni välieriin voittamalla puolivälieräsarjassa Classicin otteluvoitoin 2-1. Runkosarjan toiselta sijalta pudotuspeleihin lähtenyt SaiPa voitti ratkaisevat ottelun maanantaina Huhtarissa 250 katsojan edessä lukemin 8-6.

Välieräpaikka on hieno saavutus joukkueelle, jonka runko on pysynyt yhdessä viimeiset 8 vuotta. Vastuuvalmentajat Mikko Markkanen ja Janne Pottonen ovat nähneet poikien kasvavan ja kehittyvän niin salibandypelaajina kuin ihmisinä.

“SaiPassakin voi poikajuniorijoukkue menestyä kun tekee töitä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti”, pohtii Markkanen.Hänen mukaansa voidaan jo tässä vaiheessa puhua jonkinlaisesta menestyksestä, oli lopullinen sijoitus sitten 4. tai 1. 

Markkanen näkeekin, että suurimpana saavutuksena he ovat saaneet vietyä isoa ikäryhmää eteenpäin. “Ollaan pystytty tarjoamaan harrastus sekä tavoitteellisille pelaajille että harrastajapuolen pojille”, Markkanen kertoo.

Markkanen kertaakin, kuinka vuosien saatossa luodut suhteet alueen seurojen ikäryhmävalmentajiin (Sudet/Voima) ovat mahdollistaneet rinnakkaisedustuspelaajien liittymiset joukkueeseen. Tästä esimerkkinä Susien pelaajat siirtyivät omasta aloitteestaan edustamaan SaiPaa oman seuran ensisijaisten joukkueiden ohella.

Välieräsarjassa vastaan asettuu EräViikingit Helsingistä. Runkosarjassa EräViikingit sijoittuivat SaiPan perään sijalle 3. Voitot menivät runkosarjassa tasan, kun molemmat hoitivat omat kotiottelunsa. 

“Vastassa valtakunnan suurimman(?) salibandyseuran Eräviikinkien joukkue joten leveyttä pelaajistossa riittää vaikka neljään laadukkaaseen kentälliseen”, Markkanen arvioi. Hän ennakoi, että EräViikingit SaiPan ohella pyrkii pelaamaan eikä peruuttelemaan, joten viihdearvo tulee olemaan aika tapissa. Markkanen nostaa EräViikinkien rivistä Tšekki Jan Krejcan, joka runkosarjassa nakutteli 17 otteluun tehot 27+19. SaiPan tehokkain runkosarjassa oli Kaius Juntto, joka paineli 22 ottelussa 37+26. “Katsojille on luvassa varsinaista salibandykarkkia”, Markkanen hehkuttaa.

SaiPa SB – EräViikingit (VÄLIERÄSARJA)

SaiPa SB – EräViikingit lauantaina 15.4. klo 12.00 Liikuntakeskus Huhtiniemi

EräViikingit – SaiPa SB sunnuntaina 16.4. klo 13.30 Mosahalli

SaiPa SB – EräViikingit tiistaina 18.4. klo 18.30 Lappeenranna urheilutalo (TARVITTAESSA)

Yhteistyökumppanit

UK KoskimiesTerveystalo SportFat PipeAutokoulu Drive Center OyAsicsNetvisorGigantti